Täytyykö nautinnosta vääntää työtä?

”Laita nyt ihmeessä verotukseen kaikki nuo reissukulut”, sanoi kollegani Juha, kun juttelimme puhelimessa palattuani junamatkalta Pietariin. Samaa minulle ovat sanoneet monet ystävät ja tuttavat, jotka tietävät kuinka paljon tykkään kuvailla suurissa kaupungeissa.

Välillä kyselen itseltäni ihan samaa, mutta aina päädyn samaan johtopäätökseen: niin kauan, kun haluan välillä voida laskea kameran kädestäni, nauttia olostani ja relata reissun aikana, niin kauan pidän kulut ominani.

Ja kun olin saanut järkeiltyä tämän ajatusmällin, hoksasin että omana itsenäni kuvatessani pyrin jatkuvasti hakemaan jotain uutta ja tulla paremmaksi kuvaajaksi. Mutta jos kuvaisin firmalle, vaikka vain varastoon tai kuvapankkimyyntiin, asettaa se suoraa rajoja tekemiseeni. Tai oikeammin asettaisin niitä itselleni.

Ensinnäkin kuvapankkikuvissa ei saa olla tunnistettavia ihmisiä, ellei minulla ole kirjallista sopimusta heidän kanssaan.

Kun kadunkulmissa bändit soittaa ja sirkusväki kävelee vastaan Pietarin perjantai-illassa.

Toiseksi. Usein tilanteessa on mahdotonta nähdä, onko kuvien seassa todellisia helmiä. Esimerkiksi ”taidekuvia” hakiessa tulee vähäteltyä paikkoja, jotka eivät ole niin visuaalisia, kuten ostoskeskukset tai parkkipaikat. Kuitenkin sellaisissa paikoissa ihmiset elävät ja arjen mielenkiintoiset sattumukset tapahtuvat.

Ja viimeiseksi. Joskus kuvan täytyy vain antaa mennä ohi! Kun tuijotan riittävän kauan maailmaa etsimen läpi tuntuu siltä, että parhaat kuvat pääsevät karkuun aina kun lasken kameran. Ja tuolloin täytyy pysähtyä ja kysyä itseltään, onko elämä silmien edessä vai kameran kennolla? Ihmisenä voin rauhassa kyseenalaistaa sen, mutta yrittäjän en.

Ja parasta on silloin, kun kaiken tämän jälkeen joku haluaa silti maksaa minulle rahaa kuvasta, mitä ottaessa olen tarkoituksella työntänyt syrjään kaikki ajatukset kaupallisuudesta! Niin ei ole tapahtunut montaa kertaa, mutta sekin vähä riitti kertomaan, että näin se kuuluikin tapahtua.

Comments & Reviews

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*