About runerik

Articles created by runerik

lokakuu 29th, 2019
0

Huomenta Kreikka, miten pyyhkii?

”Missä ne seinämaalaukset ovat?” Kysyi kadulla vastaan tullut nainen. ”Kaikkialla”, minä vastasin, sillä graffiteja aina suttauksista kunnon katutaiteeseen löytyy joka…

Onnistumisen hetki. Kun kuvaajana pystyn kaappaamaan juuri sen hetken, missä näkyy riemu ja onni hyvästä työstä
syyskuu 26th, 2019
0

Kuvaurheilujuhlan tuntua

”Tällä kertaa olet meidän ainoa kuvaaja kisoissa”, valmentaja sanoi muutama päivä ennen kaksipäiväisten Crossfit-kisojen alkua. Ei paniikkia, hätääntymistä tai tunnetta,…

Sivistyneet ihmiset villin luonnon äärellä Reykjavikissa, Islannissa
syyskuu 10th, 2019
0

10 000 -vuotias kehittyvä apina

Olen nopea oppimaan ja otan innokkaasti käyttöön uutta tekniikkaa. Näen kehityksen mahdollisuutena parantaa elämän laatua ja tilaisuutena ansaita elantonsa pitkälti…

Naisia Louis Vuittonin liikkeen edessä
elokuu 25th, 2019
0

Ison maailman murheet, pienen ihmisen lohtu

Maailmalla on pitkään mennyt huonosti: sotia, nälänhätää, ihmiskauppaa ja ilmastonmuutoksen lisääntyviä seurauksia. Jokunen kuukausi sitten päätin, että nostan katseeni omasta…

Turisteja Reykjavikin kaduilla
heinäkuu 26th, 2019
0

Avara, ruuhkautuva maailma

Matkailu on ristiriitaista hommaa. Toisaalta se oikeasti antaa uutta perspektiiviä arkielämään, avartaa, auttaa irti arjesta ja kaikkea sitä perusjargonia, mitä…

Iloisia ihmisiä Pride-kulkueessa.
heinäkuu 8th, 2019
0

Viikon mittainen ylpeys

Armeija olisi ollut loistava paikka tällaiselle umpisuoralle, tasapaksulle vasurille heterolle, ellen olisi niin vahvasti uskonut yksilön merkitykseen. Vaikka olen sisäinen…

Kuinka erilainen Pietarilainen metroasema on verrattuna suomalaiseen
kesäkuu 23rd, 2019
0

Erillään kasvatetut sisarukset

”Voiko Venäjältä tulla hyviä uutisia?”, aloitti suomalainen toimittaja juttunsa, kun hän pakotteiden, oligarkien ja hämärien maakauppojen viidakosta yritti tosissaan etsiä…

Muovia vastustavat sambaajat levittävät maailman pelastamisen ilosanomaa
kesäkuu 18th, 2019
0

Ylioptimismille on paikkansa

Kesäkuun alkupäivinä näin metrossa ilmoituksen liikenteen poikkeusjärjestelystä viikonloppuna järjestettävien sambakarnevaalien johdosta. Kaksi vuotta aiemmin olin sattunut paikalle sattumalta ja saanut…

yhdessä ja yksin
toukokuu 23rd, 2019
0

Yksin maailmassa, yhdessä avaruudessa

Olen pitkään kritisoinut kaikkialla kännykkään tuijottavaa kansaa, kunnes viimein New Yorkissa tunsin olevani kuin kala kuivalla maalla. En siksi, että…

Voiton päivän paraati Pietarissa
toukokuu 12th, 2019
0

Journalistin herääminen

Lähdin tavallisena torstaina junalla Helsingistä 7:20 ja saavuin keskelle Voiton päivän juhlallisuuksia Pietariin 10:47, kun armeijan helikopterit ja hävittäjät lensivät…